Hintojen nosto osa 2.

Noniin, haluaisin selventää muutamaa asiaa edellisestä tekstistäni.Ensinnäkin, kun kerroin tässä tapauksessa omista hintojeni nostosta, niin tarkoitin nyt realistisia vuosittaisia hintojen nostoja, eli palveluideni hinnat nousivat kauttaaltaan 2-5€. En siis tarkoittanut mitään älyttömia kymmenien eurojen hintojen nostoa. Ja sellaisen vinkin annan myös, että jos ne listat on täynnä etkä tykkää jotain palvelua tehdä, niin nosta sen …

Hintojen nosto

Nostin hintoja! Näin korona-aikana, tai oikeastaan viimeiseen kolmeen vuoteen emme ole miettineet hintojen nostoa ja nyt viimein tunsin sen olevan aiheellista. Koin ihan oikeasti olevani alihinnoiteltu kaikkeen tähän osaamiseen nähden.Nostimme ennen kesää kestolakkauksien hintaa, koska niitä alkoi mennä valtavia määriä. Ne olivat meillä muutenkin aika halvat… Kesällä teimme aivan järjettömästi töitä ja odottelin syksyä, jotta …

Vitun Korona (Covid-19)

Elämme vaikeita aikoja. Nämä ovat vaikeita aikoja kaikille, mutta erityisesti pienyrittäjille. Ja mä tarkoitan nyt pienyrittäjillä itsensä työllistäjiä tai yhtä ihmistä palkkaavia. He ovat niitä, joihin tämä iskee rankimmin. Tämä on jotain niin käsittämätöntä, että kukaan ei ole voinut tällaiseen varautua.Suurelta osalta yrittäjistä lähti koko kevään ja mahdollisesti kesän työt yhden illan aikana. Ei ole …

Myyntityö

Tämä on varmasti asia, jossa jokaisen myyntityössä olevan pitäisi hiukan petrata. Eikö olisikin ihanaa, kun jokaiselle asiakkaalle saisit myytyä edes jonkun tuotteen? Jos myyt 20 eurolla päivässä, joka päivä, tienaat päivän tilin kuukaudessa, joka taas tarkoittaa, että saat näin vuoden lomarahat! Lomasi, loma-aikasi ja lomarahasi on näin ollen tienattu. Otan tässä nyt esimerkiksi kosmetologin asiakastapaamisen …

Perkeleen ämmät!

Työskentelemme naisvaltasella alalla ja se on kyllä aina yhtä haastavaa. Tulee mieleeni kollegan postaama teksti: ”Working in a field with mostly women is like a walk in the park.  Jurassic Park.” Tai Family Guyn läppä: ”Men, we know how to be friends!” Miksi suurin osa naisista ei osaa työskennellä keskenään rehellisesti tai auttaen toista? Kuulen vähän väliä kollegoilta mitä …